Asusteiden huoltoa

Olen aikamoinen asustetyttö, erityisesti laukuista puhuttaessa. Ostan kuitenkin kalliimpia asioita sillä mentaliteetilla, että ne tulevat olemaan käytössä vielä monta(kymmentä) vuotta ja toivottavasti jotkin niistä siirtyisivät vielä jonain päivänä jälkikasvullekin. Monet laukut ja kengät ovat kuitenkin niin kovassa käytössä, etteivät ne säily hyvinä ilman muutamia huoltotoimenpiteitä. Ajan tuoma patina saa toki näkyä, mutta haluan asusteideni olevan siistejä ja käyttökelpoisia vielä vuosienkin päästä ;)

Nähtyäni tässä asupostauksessa vilahtaneet MICHAEL Michael Korsin korkojeni pohjat, riensin oitis suutarille viemään kaunokaiseni pieneen syyshuoltoon. Laitatan lähes jokaisiin kenkiini jossain vaiheessa uudet pohjat ja korkolaput, näin käyttöikä pidentyy huomattavasti! Näilläkin nudekoroilla toivottavasti tepastellaan vielä monet vuodet :)

Zarasta jo useampi vuosi sitten hankitut klassiset nahkaiset ratsastussaappaat pitävät edelleen paikkansa suosikkikenkinäni näin talvea kohden. Pohjat on uusittu suutarilla jo pariin otteeseen, viimeksi viime keväänä, minkä jälkeen ne olivatkin sitten valmiina odottelemassa tätä syksyä. Usein myös plankkaan kengät ennen säilöön laittamista, niin ne saa seuraavana kautena heti kauniina käyttöön. Saappaat säilyttävät kesän yli muotonsa, kun niiden sisään laittaa muutaman mytyn sanomalehtiä.

Ihan vielä ei ole aika vaihtaa saappaisiin, mutta innolla otan taas nämä lempparini pian käyttöön! Tästä näkee, että ketjuliikkeidenkin asusteet voivat olla kestäviä ja laadukkaita, kunhan on ostohetkellä tarkkana materiaalien kanssa ja niitä huoltaa hyvin :)

Entäs ne rakkaat laukkuni sitten? Muut laukkuni pärjäävät aika hyvin kovassakin käytössä ilman sen kummempaa huoltamista, esimerkiksi Speedyäni voisi varmaan vaikka laahata kadulla, mutta nämä kaksi ihanaista vaativat hellää huolenpitoa. Vuittonin Damier Azur-kuosisen Neverfullini puhdistamisesta olen tehnyt jo aiemmin postauksen, mutta tässä ohessa vähän kertausta. Laukun nahkaosat olivat taas keränneet kesän aikana hirveät määrät likaa, joka onneksi lähtee hyvin Wolyn Neutralla, joka on varsinainen ihmeaine.

Neutra sopii kuulemma myös Mulberryn Bayswaterilleni, mikäli esimerkiksi kulmat ovat kuluneet tai pinnassa olisi ihan selvää likaa. Baysille on kuitenkin tähän asti riittänyt suihkaus Collonilin Waterstop-suihketta, joka nimensä mukaisesti suojaa nahkaa kosteudelta.

Neverfullin vaaleaan canvaspintaan oli tarttunut muutama tahra, jotka lähtevät onneksi näppärästi niiden kuuluisien vauvapyyhkeiden avulla ;) Nämä liinat pidetään kuitenkin kaukana nahkalaukuista!

Olen aika huoleton laukkujeni säilyttämisen suhteen, ne roikkuvat milloin koukuissa ja milloin lojuvat lattialla. Bayswaterini kanssa olen kuitenkin nahan takia tarkempi ja säilytänkin sitä omassa dustbagissaan. Olen myös säästänyt mukana tulleet täytteet, joita pidän laukun sisällä, näin nahkalaukku säilyttää paremmin muotonsa.

Pienellä puunaamisella ja suutarin avulla asusteet säilyvät arvoisellansa tavalla toivottavasti vielä monien vuosien ajan! Tunnustakaahan, miten te pidätte huolta asusteistanne? ;)

Asu 14.9.

Heipsan!

Pitkästä aikaa asua viime viikolta, kun kävimme pyörähtämässä kaupungilla. Päivä oli mukavan aurinkoinen, joten päälle valikoitui vaaleita sävyjä vähän preppy-tyyliin ;) Kesälaukkukin vielä matkassa mukana!

Bleiseri / Zara
neule / Tommy Hilfiger
housut / Zara
laukku / LV
kengät / MK
koru / Dimacci
kello / MK

Tässä vaiheessa syksyä on ihana, kun saa pukeutua hieman kerroksittain, jakun alle vain neule ja tarvittaessa huivi kaulaan. Neule on muuten Pariisin reissulta outletkylästä kotoisin, aivan loistava ostos! Tummansininen bleiseri taas on se sama vanha, vaihdoin vain tavallisen napin tilalle erään bukleebleiserin kultaisen varanapin. Pienenpieni asia, jolla sai helposti vaatteeseen uutta ilmettä :)

Jos keväällä ja kesällä tuntui siltä, että käytin koko ajan vain samoja sinisiä lempparifarkkujani, niin nyt jalassani on milloin mitkäkin ihanat syyshousut. Nämä hieman kamelinruskeat pöksyt ovat parin viikon takainen hankinta Zarasta, sopivat asuun kuin asuun!